Takapakkia

Vikellysharjoitukset ovat menneet Mustalla hyvin, mutta polkaistuaan kenkänsä irti ja käveltyään ilman kenkää päivän, on meillä käsissä ontuva hevonen. Ei muuta kuin poika sairaslomalle odottelemaan, toipuuko Pyyrylän vikellyskisoihin mennessä. Siellähän ruunan oli tarkoitus debytoida vikellyshevosen ominaisuudessa ensimmäisen kerran.

Katsotaan nyt, kuinka ruunan käy. On se vaan tarkkaa, niin tarkkaa noiden "Tsunalaisten" kavioiden kanssa. Heti ovat jalattomia, jos joutuvat kävelemään päivänkin ilman kenkää.

KMP Vaultinghorse Musta :D

Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olen Mustan blogiin kirjoittanut. 26.6 Musta täytti 10 vuotta ja syksyllä tulee myös kuluneeksi 10 vuotta kun minusta tuli sen onnellinen omistaja. Paljon on mahtunut matkan varrelle tapahtumia. Viimeisimmät tapahtumat ovat varmaan ne, kun Musta muutti pois Ruohojärven Kartanolta. Syy muuttoon oli yksinkertainen pakko. Tallinpitäjän vuokrasopimus irtisanottiin ja hän lopetti tallinpidon, joten meidän oli etsittävä uusi tallipaikka. Palasimme siis vanhaan tuttuun paikkaan, jossa Musta on asunut 4-vuotiaana. Tallilla ei ole maneesia, mutta hyvä kenttä löytyy.

Erinäisten tapahtumien vuoksi, meillä ei ole kouluratsastuksellisia tavoitteita tälle vuodelle. Valmennuksissa käydään ja otetaan rennosti. Ehkä joskus, jos elämäntilanne antaa periksi, voidaan tähdätä myös kisakentille, mutta tällä hetkellä tavoitteellinen valmentautuminen on utopiaa.

Toinen hiljattain tapahtunut asia Mustan elämässä on se, että sitä on alettu kouluttaa vikellyshevoseksi. Siinä se onkin edistynyt vallan mukavasti. Katsokaa vaikka tätä:

11. vikellyskerta tältä aamupäivältä ja pieni video-otos... Mustikalla on kuuma ja väsyttääkin vähän, mutta näillä mennään...

Tässä vielä kuvia:

                                             

                                             

                                             

Rankkaa (kunto)treeniä

Olen muuttanut hieman treenaustyyliä... tai en ehkä niin hiemankaan, vaan oikeastaan kaikki on muuttunut aika totaalisesti. Pidän hevosella enemmän vapaata, mutta vastaavasti sitten treenit ovat rankempia. Nyt syksyllä on aika alkaa rakentaa kuntoa ensikautta varten, eli tällä hetkellä menen heppasella paljon maastossa. Maastoiluun sisältyy paljon laukkatyöskentelyä ja siitähän Mustikka tuntuu tykkäävän! Iloisesti saatetaan lasketella kymmenenkin kilometriä laukkaa ja lähes saman verran käyntiä päälle. Rankan maastotreenin jälkeen seuraavana päivänä maastoilu on lähinnä palauttelua, ehkä vähän hölkkää, mutta suurimmaksi osaksi kävelyä. Sen jälkeen pidän ainakin 2 ellei 3:kin vapaapäivää. Vapaapäivinähän Musta liikkuu laumansa kanssa tarhassa, että ei se aivan täysin seiso, kuten se seisoisi, jos olisi yksin tarhassa.

Syksy saapuu...

...Ja virtaa hevoseen siinä mukana. Musta on ollut energinen ja reipas, toki "kuulee ääniä" ja näkee "mörköjä" edelleenkin, mutta pysyttelee nätisti nahoissaan. Olemme päässeet mukavasti valmentautumaan Siirin kanssa ja harjoittelemaan myös vähän laukanvaihtoja. Poni on saanut isojen poikien suitset päähänsä, eli kangilla mennään. Tuntuvat sopivan Mustalle kuin nenä päähän. Musta selvästi nauttii elämästään jo olemisestaan.  Se on varmaankin kasvanut nyt 9-vuotiaana viimein aikuiseksi. Se on saanut ryhtiä ja tyyneyttä, mitä siinä ei ole ennen ollut. Toki, onhan se varmasti niinkin, että itsekin olen kehittynyt ratsastajana ja oppinut tuntemaan hevoseni läpikotaisin myös selästäkäsin.

Estesatula hakusessa edelleen, meille sopivin olisi 17`Prestige Meredith 35 leveydessä tai 17´levein Antares (joka olisi naisihmisen mittoihin valmistettu)

Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna

https://elainkoulutus.wordpress.com/tag/pallo-hevoselle/ (ei näemmän linkity tämä)

Tässä kaikki, mitä itsekin nykyisin uskon. Kantapään kautta se piti opetella... anteeksi Musta! Ehkä vaikeinta itselle tässä on ollut se, että minulla huolenpito on keskittynyt vääriin asioihin, eli siihen että tallissa on mukavaa ja valoisaa, loimet ovat hyviä ja lämpimiä, tarhan pohja on tasainen ja tarha on turvallinen, sekä ruoka on hyvän laatuista ja sitä on sopivasti. Olen saanut unohtaa kaiken, mikä MINUSTA tuntuu hyvältä ajatukselta. Poni elää nyt laumassa ja viettää päivänsä rapsutellen ja kupsutellen kavereita, tai puuhastellen jotain mun mielestäni epäolennaista... ts. notkuvat toistensa kanssa tarhassa. Parempi tosin notkua toisten kanssa kuin yksin, hevonen on laumaeläin ja stressitaso laskee, kun saa olla toisen hevosen kanssa. Pääasia, että hevonen on tyytyväinen.

Mistäkö tiedän, että se on tyytyväinen? Noh, se on lakannut stressaamasta turhaan, kyttäämästä joka nurkkaa ja on huomattavasti mukavampi ratsastaa. Se on yhteistyöhaluisempi, notkeampi, reippaampi (juu, ei johdu väkirehusta, joka on laskettu minimiin) ja kaikin puolin tasaisempi. Sillä voi pitää vapaapäiviä ilman, että se "räjähtää käsiin" ratsastaessa. Se ei samalla tavalla näe mörköjä joka nurkan takana kuin aikaisemmin... toki edelleenkin se on hengissä ja hyvin eläväinen, joten joskus maastossa tulee äkkinäisiäkin liikkeitä, että ei se mikään ihan helppo nakki ole edelleenkään.

Valmennusrintamalle ei kuulu mitään uutta. Vähän ollaan hiljaiseloa vietetty näin kesällä. Katsotaan, mitä syksy tuo tullessaan. Estesatuloita ollaan kyllä kokeiltu, mutta toistaiseksi ei olla vielä löydetty meille sopivaa. Vaan eiköhän tuo ajan kanssa löydy, niin päästään vähän "jumppailemaan" esteitä.

Tasaista elämää

Ei ole ollut oikein mitään erikoista kirjoitettavaa. Musta voi hyvin ja pikku hiljaa menemme etennpäin. Valmentajina on olleet Kati Rantanen, Mini Wahlberg, Siiri Kyrö. Jokainen opettaa vähän erilaisia asioita ja niistä on hyvä ammentaa oppeja eteenpäin pääsemiseen.

Musta nauttii laumaelämästä, nyt kesällä ovat isolla yhteislaitumella päivät, illalla tulevat sisälle. Hevonen on ollut todella miellyttävä ratsastaa, olemme löytäneet varmaankin sen kuuluisan yhteisen sävelen ja tästä on hyvä edetä. Hevonen ei ole enää laiska, mutta toisaalta pysyy kyllä hanskassa, vaikka hieman kuumenisikin. Maastoiltu ollaan valmennuksien lisäksi paljon ja vapaapäiviä saattaa olla 2, jopa 3:kin peräkkäin, eikä Mustalla "keitä" silti yli.

Musta nauttii nykyisin myös maastoilusta ja varsinkin vauhdin tuomasta hurmasta, kun saa laukata vauhdikkaasti menemään harja hulmuten. Toki, "mörköjä" on välillä puskissa, varsinkin isot kivet on varmasti vain naamioituneita mörköjä jotka vain odottavat tilaisuutta pistellä "pikku mustan" suihinsa :D mutta nekin aiheuttavat enää vain pientä väistelyä ja välillä varmuuden vuoksi sivupotkun.

Uusi satula, Prestige D1XZero on toiminut hienosti ja Prestigen vyö on ollut (kalliin) hintansa arvoinen. Musta tuntuu tykkäävän siitä vapaudesta, minkä vyö ja satula antavat liikkeeseen. Satulan selkärangantila on kyllä vähän siinä ja tässä, onko liian kapea, mutta kun ainakin toistaiseksi liikkuu sillä hyvin, niin antaa olla.

Yllä meidän uusi satula, Prestige D1 X Zero (ja kaksisiipinen on, tätä saa myös yksisiipisenä). Huom. että satulassa on S-koon siipi tälläiselle "tappijalalle", kas kun tähän minun reiluun 160 senttiin ei mitään säihkysääriä ole luotu :) Satula on aivan mielettömän ihana istua, ei varmaan kaikille sovi, mutta allekirjoittaneelle kyllä. Ja kiitokset -TAAS- Tiina Sunille, ei tarvitse miettiä, keneltä seuraavankin satulan ostaa. Musta kun tuntuu muuttuvan edelleen, vaikka onkin jo 9v, nimittäin Tiina mittasi edellisen kerran Mustan leveyden marraskuussa,ja nyt kesäkuun mittauksessa hevonen oli levinnyt numeron verran. Käsittääkseni on nyt Prestigen mitoissa 35(?)

Elämä heitti "häränpyllyä": Yksinäisyys vaihtui laumaelämään, JIHAA!

"Ponin" elämässä on tehty nyt suuremman luokan muutoksia. Pitäisi vaan vähemmästäkin ymmärtää, että on hevosia joille ei sovi nykyhevosen standardielämä pienessä tarhassa, paljon sisällä ja rajoitetulla heinällä. Jälkiviisaus on toki aina se paras viisaus ja ennen kuin avaudun enempää, voin sanoa, että parhaani kuitenkin yritin. Uskottava se vaan on, että "Poni" ei ole hevonen jonka voi erottaa toisista eläimistä pieneen tarhaan ilman mitään tekemistä. Jos vielä tallissa on vieressä kiukkuinen tamma ja toisella puolella umpiseinä, niin minkäänlaista positiivista kontaktia toisiin hevosiin ei ole. Ja juuri se on tälle hevoselle tärkeää, että saa puuhastella ja seurustella ja mutustella paljon heinää... En tiennytkään miten tärkeää nuo asiat sille ovat, ennen kuin oli melkein liian myöhäistä.

Nyt hevonen on siirretty laumaan ja reilulle heinälle. Karsinan kuivikkeena on olkea, joten puuhastelua riittää myös oljen kanssa. Muutoksen jälkeen, ensimmäisen 2 viikkoa hevonen söi aivan tolkuttomat määrät heinää. Se oli myös täysin reagoimaton ympäristölleen, ihmisille ja laumassa oleville muille hevosille. Kyhjötti tarhassa takapuoli muihin päin, reagoimatta mihinkään. Hevosen aiemminkin tuntemat käsittelijät ihmettelivät, mihin on kadonnut se ylisosiaalinen hevonen, joka oli kiinnostunut aina ja kaikesta ja karsinan ovella vastassa? Apaattiseksi sanoivat... miten en ollut huomannut? 3 viikon jälkeen alkoi Ponin silmä kirkastua ja nyt karsinassa on vastassa selkeästi se sama vanha veikeä Poni kuin ennenkin, valmiina lähtöön ja töihin. Laumassa on kiipeäminen alkanut selkeästi ylöspäin ja osumaa on ottanut niin loimi kuin hevonenkin, mutta pientä pintanaarmua vaan, ei mitään ihmeellisempää (vaikka kaikilla laumassa taitaa olla vielä hokit alla).

Hämmentävää tässä kaikessa on minulle erityisesti se, että Poni tuntuu unohtaneen lähes kokonaan ylimääräisen kyttäilyn ja keskittyy nyt töihin. Tai kyllä se kaiken huomaa ja hereillä saa toki itse olla, mutta se jää lähinnä katsomiseen, eikä vaikuta työntekoon kuten ennen. Se todellakin liikkuu eteenpäin omasta halustaan ja on ylipäätään vetreämpi kuin aiemmin. Ikään kuin dieselmoottori olisi lämpimänä, eikä sitä tarvitse erikseen käynnistää ratsastuksen alussa. En ole voinut ikinä aiemmin 3:n vapaan jälkeen lähteä tuosta noin vain maastoon (tai ylipäätään ratsastamaan) ilman että ylimääräinen energia jossain vaiheessa purkaantuu pukitteluna, "tsägäreinä", tai muuten vain kiihtymisenä yli äyräiden. Nyt tuntuu Ponin mieli olevan jotenkin balanssissa ja ratsastus sujuu innokkuudesta huolimatta... Voihan se toki olla sekin, että minäkin olen jotain oppinut, ehkä? Tälle siis sopii laumaelämä, reilu heinä ja reilu ulkoilu. Siinä ne pienet asiat joilla hevoseni tuntuu olevan tyytyväinen. Koska hevoseni on tyytyväinen, olen minä myös.

Todettakoon vielä tähän lopuksi, että itse en haluaisi hevosen olevan laumassa, se on siihen liian kallisarvoinen (minulle). Kavereiden kanssa kun voi kaikenlaista sattua ja hevonen loukkaantua, mutta jos niin on, että hevonen on onnellisempi laumassa kuin yksintarhauksessa, olkoon se sitten niin. Pääasia on, että hevonen voi hyvin. "Katkaiskoon vaikka jalkansa, kuoleepahan onnellisena" :-D Elämä on täynnä valintoja ja niiden kanssa meidän jokaisen täytyy elää.